hooked






Tekemättömyys ei sovi minulle. En osaa vain maata ja ottaa aurinkoa (harvoin siihen on edes mahdollisuus mutta jos lapset joskus vaikka sallisi loikoilun), vartin ehkä maltan sitten tulee jo levoton olo. Aina on jotain mitä voisi tehdä, rikkaruohot kitkeä, vaja raivata, vierashuone maalata, kukat kastella, tiskiäkin olisi ja pyykit ei lopu koskaan. Sisähommat ei tosin kiinnosta kun on kaunis sää. Nyt on kuitenkin se huono tilanne että kaikki raskaampi tekeminen saa aikaan kivuliaita supistuksia. Ei voi kyykkiä rikkaruohoja tai työnnellä ruohonleikkuria ilman supistuksia (kokeiltu on). Mutta rautakaupassa oli tarjouksessa vempain jolla saan ajan kulumaan. Se koukuttaa. Metsästystä ei malta lopettaa. Ei tarvitse kyykkiä eikä kumarrella. Ja seuraavana päivänä on nurtsi taas täynnä uusia vihollisia. Tekeminen ei lopu koskaan tältä pihalta. Kesäni on pelastettu!


8 kommenttia

  1. Hei, tuo näyttää kyllä aika terapeuttiselta toiminnalta. Minullakin on tarve tehdä töitä, joista jää näkyvä jälki, aah, tuo olisi kyllä ihanaa. Ja väline näyttää hyvältä. Muista lapsena joskus kitkeneeni jollain isän itsetekemällä härpäkkeellä, jossa metallikouru/putki työnnettiin maahan, jotta juuri saatiin ylös. Ja vieläkin tunnen sen fiiliksen, kun sai oikein pitkän juuren vedettyä maasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukkaterapiaa :) toi härveli on kyllä tosi kätevä. Aikaisemmin minua ei ole voikukat nurtsissa haitanneet mutta nyt on kaikki saatava pois.

      Poista
  2. Itse hankin saman vempeleen taannoin, ja kun piha oli kynitty, oikein harmitti ettei voikukkia ollut enempää :-D Nypin kyllä jo muutkin rikkaruohot, ja osittain pyörätien reunaakin... Mutta kun se on niin kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaiski ton ottaa mukaan mummolaan, tai kavereiden mökille?? -Moi! Kiva nähdä, saanko nyppiä teidän voikukat?! ;)

      Poista
  3. Voikukilla on kyllä järkyttävän pitkät juuret ja ei niitä repimällä saa pois. Pitäisi varmaan hankkia meillekin tuollainen vempain, kun niitä kukkia on koko piha täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan ihmeissäni miten hyvin toi voi toimia. Sateen jälkeen lähtee tosi helposti irti. Tän jälkeen voikukkien kitkeminen on se helpoin ja nopein pihatyö, suosittelen :)

      Poista
  4. Noista sais hyvät hunajat, mehut ja marmeladit. Monikäyttöinen kampe ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikukka marmeladia?? Enpä ole ikinä kuullutkaan, pitää googlata :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...