synnytys













Minä rakastan lukea ja kuulla kokemuksia toisten synnytyksistä, joten kerron teille omani.
Tämä oli kolmas synnytykseni. (1 ja 2 täällä) Senhän pitäisi mennä jo rutiinilla mutta minua jännitti ihan hirveästi. Syy jännitykseen oli se että synnytys oli tarkoitus käynnistää. Lääkärit suosittelivat synnytyksen käynnistystä viikkoa ennen laskettua aikaa sillä edellinen synnytys eteni niin vauhdilla että ei ehditty sairaalaan vaan tyttö syntyi kotona. Käynnistyksellä haluttiin varmistaa että näin ei kävisi taas.

Jännitti sillä en tiennyt miten kroppani käynnistykseen reagoisi. Kaksi edellistä synnytystä on mennyt hyvin, saman kaavan mukaan, vaikkakin toinen oli pikakelaus ensimmäisestä. Kummallakin kerralla synnytys alkoi oksentelulla ja ripulilla, sitten supistukset, pärjäsin ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, lapsivesi meni sillä hetkellä kun ponnistusvaihe alkoi ja vauvat saivat täydet 10 apgar pistettä. 

Minua on aina pelottanut synnytykset, ei se kipu vaan se että en pysty kontroloimaan tilanetta. Se että en tiedä mitä tapahtuu eikä asiat välttämättä mene niin kuin haluan. Se että vieras ihminen on vastuussa minun ja vauvani hengestä. 

Maanantai aamuna 4.8. (rv 38+6) soitin synnytys osastolle kysyäkseen onko heillä ruuhkaa vai tullanko käynnistykseen niin kuin oli sovittu. Porvoossa on vain 3 synnytyssalia mutta meille oli tilaa. Klo 9.30 saavuttiin äitiyspolille. Synnytys oli määrä kynnistää ballonkilla ja sikiökalvojen puhkaisulla, mahdillisimman luonnollisesti siis, eikä lääkkeillä. (Ballonki on katetri joka laitetaan kohdun suulle ja täytetään vedellä, siten se lähtee avaamaan kohdunsuuta) Lääkäri tutki tilanteen, kohdunsuu oli jo 4 cm auki joten balongia ei tarvittu laittaa vaan siirryttiin suoraan synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun.

Lääkäri rapsutti sormella kalvoa pois ja kiinnitti sydänääni-anturin vauvan päähän jolloin lapsivesi alkoi valua. Ja sitä sitten valui koko ajan hirveitä määriä. Vaihdoin vaippaa kymmeniä kertoja kun sitä tuli niin paljon. Alkoi tulla pieniä supistuksia. Ehkä 4-5 tunnissa. Kätilö arvioi että ei menisi kauan kunnes vauva syntyisi. Parin tunnin jälkeen supistukset olivat edelleen heikkoja eivätkä tihentyneet ollenkaan.

Oli turhauttavaa odotella. Käveltiin pitkin sairaalan käytäviä, käytiin ulkona, nousin sairaalan portaita edestakas jotta tulisi lisää supistuksia. Ei auttanut. Mies hoiti työasioita, vastaili työsähköposteihin ja jutteli välillä asiakkaiden kanssa puhelimessa. -En ole tänään työpaikalla vaan synnytyssalissa, kuulin sen sanovan puhelimeen. Torkuin keinutuolissa, luin sisustuslehtiä ja päivitin instagramia.

Klo 18 kätiö kertoi kohdunsuun olevan vain 5 cm auki, eli 8 tuntiin tilanne ei ollut juurikaan edistynyt. Keskusteltiin oksitosiini tipan laittamisesta. Kätilö oli sitä mieltä että aina parempi jos ei tarvitse keinotekoisesti lähteä supistuksia tekemään. Sovittiin että katsotaan ja odotetaan vielä jonkin aikaa josko ne supistukset tihenisivät.

Yhtäkkiä tuli kunnon supistus. Kello oli silloin vähän yli 19. Alaselkä oli tulessa. Minua oksetti. 10 min päästä tuli toinen. Siitä ne sitten voimistuivat ja tihenivät. Olin päättänyt selvitä tämänkin kerran ilman kipulääkkeitä. Supistusten aikana minu oli pakko seistä, sängyllä makaaminen tuntui ihan hirveältä. Seisomatuki toi helpotuksen supistuskipuihin, siinä pystyin nojata (tai roikkua) niin että sain painon pois jaloilta ja kipu tuntui lievemmältä. Tukea vasten oli helpompi rentoutua ja hengittää rauhassa supistuksen läpi, sen sijaan että jännittyy ja taistelee kipua vastaan.

Klo 20 supistusten väli oli 5 min. Klo 20:45 sanoin miehelle että on pakko ponnistaa, hän hälytti kätilön. Kätilö pakotti sängylle makaamaan, tarkisti tilanteen ja sanoi että kaikki on valmista ponnistamaan. Tuli supistus, huusin. Kätilö yritti saada minua ottamaan ilokaasua. Halusin vaihtaa asentoa kontilleen. Toinen kätilö kurkkasi ovelta, kaikissa saleissa oli synnytykset käynnissä ja muutamat olivat jonossa. Kysyi pärjätäänkö yhdellä kätilöllä. Kesti kauan ennenkuin tuli seuraava supistus, kätilö suihkautti jotain nenääni. Supistus, ponnistin ja huusin. Käännyin kyljelleni makaamaan. Vielä yksi ponnistus ja vauva syntyi. Se on tyttö sanoi mies. Kello oli 21:02.

Vauva nostettiin rinnalleni ja mies leikkasi napanuoran. Sain pistoksen reiteeni. Supistuksia ei tullut. Kätilö oli hätäinen. Oli kiire saada meidät ulos  salista sillä toiset oli tulossa synnyttämään. Vauva pestiin ja tarkastettiin, kätilö kehui virkeäksi. Sanoi että huomaa vauvasta kun ei ole kipulääkkeitä käytetty. Istukka pitäisi saada ulos mutta supistuksia ei tullut. Minulla oli karmea olo. Heikotti. Tärisin. Mies kysyi onko kylmä. Sain lisää nenäsuihketta. Vauva annettiin miehelle. Laitettiin oksitosiinitippa. Tärisin. Kätilö kokeili painaa vatsaa jotta istukka tulisi. Huusin. Ei tullut supistuksia. Valui verta. Kätilö lähti hakemaan lastenlääkäriä. Mies sanoi että verta valuu lattialle. Kätilö ja lääkäri tulivat takaisin ja yrittivät painella istukkaa ulos. En ole ikinä kokenut sellaista kipua. Sanoivat että ota ilokaasua. Päässä alkoi pyöriä.
-Istukka istuu kuin kivi, sanoi kätilö. Verta valui. Vauva itki miehen sylissä. Olin ihan tokkurassa.
Kello oli vähän yli 22. Kätilö sanoi minulle että joudutaan ehkä humauttaa ja irroittamaan istukka käsin.
-Mitä se tarkoittaa, ihmettelin. Lääkäri painoi vatsaa vielä kerran. Luulin kuolevani kipuun.
-Ei se tule, hän totesi. Minut nostettiin toiseen sänkyyn ja työnnettiin pimeitä käytäviä pitkin leikkaussaliin. Mies ja vauva jäi. En muista mitään muuta kun sen että leikkaussali lääkäri puhui minulle ruotsia ja laittoi maskin naamalle.
Minut nukutettiin ja istukka poistettiin kaavinnalla.

Seuraava muistikuva on se että minua sattui kurkkuun, yskin, olin heräämössä. Hoitaja toi vesilasin, kurkkukipu johtui letkusta jonka laittoivat nieluun nukutuksen ajaksi.
Hoitajat puhui rikki menneestä iPhonesta ja sen korjauksesta. Laskin huoneen katossa olevat lamput,
niitä oli 54 kpl joista 18 oli päällä.
Minut vietiin jonkin ajan päästä takaisin osastolle. Kello oli silloin 00.15. Mies istui huoneessa nukkuva vauva sylissä. Sanoi että se nukahti just, oli huutanut pari tuntia. Minä itkin. Olo oli karmea, väsytti. Selvisi että olin menettänyt reilu 2l verta. Henoglobiini oli 70 ja minulle laitettiin kaksi pussia varta.
Vauva nukkui sylissä. Mies joutui lähtemään kotiin.

Päästiin kotiin vasta 3 päivän päästä sillä minun olo oli niin heikko. Vauvan paino tippui aika paljon kun maito ei tahtonut nousta. Kropalla oli töitä saada menetetty veri takaisin ennen maitoa. 

Nyt synnytyksestä on kulunut 4 viikkoa. Kaikki hyvin, maitoa tulee enemmän kun vauva jaksaa juoda. Hb on edelleen alle 100 ja väsyttää ja huimaa välillä. Synnytyksessä ei tullut mitään repeemiä eikä tarvittu tikkejä joten siitä palauduin nopeasti. Kohtu supistui hyvin kasaan jälkisupistuksilla. Turvotus hävissi synnytyksen jälkeen yhdessä päivässä ja jalat normalisoitui. Tulin laitokselta kotiin 12kg kevyeempänä. Muutama kilo vielä pudotettavana.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Minun synnytykset on nyt synnytetty!

14 kommenttia

  1. Kiitos tarinastasi, näitä on tosiaan "mukava" lukea. Heittomerkeissä siksi, että voi eläytyä niin hyvin että alkaa melkein ahdistamaan. Onneksi tuosta hommasta on palkinto riittävän hyvä :-) Ja onneksi itsellänikin on synnytykset tehty, on se vaan niin kamalaa puuhaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa itseä melkein supistaa kun lukee muiden synnytyskertomuksia :) Minä mielummin synnyttäisin vaikka kymmenene kertaa kunhan ei tarvis olla raskaana, se on ihan kauheeta aikaa :(

      Poista
    2. Mulle riitti kuusi kertaa kumpaakin lajia, nyt ei enää jaksa :-D

      Poista
    3. hah, mä en kyllä tohon ryhdy. (odota muutama vuos niin täälläkin kuudennetta pukkaa ;) )

      Poista
  2. Itsekkin tykkään lukea synnytyksistä. Onnea pienestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on niin jännää sillä lopputulos on kaikilla sama mutta se miten se tänne maailmaan saadaan menee niin eri tavalla :)

      Poista
  3. Tärkeintä on, että voitte molemmat hyvin. Viis kiloista jotka lähti ja mitä on lähtemättä. Sen on ihan toisarvoista.

    Itsellä LA tällä viikolla, jännittää miten menee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon sinulle onnea!! Kiloja en ehdikkään tässä miettiä :) Joka kerralla niitä on kertynyt se 16-18 ja pikkuhiljaa ne viimesetkin on pois lähtenyt..Hiljaa hyvää tulee, vai miten se meni. Tosin synnyttäessä ei kannata olla hiljaa ja mitä nopeammin sen parempi ;)

      Poista
  4. Kertomuksesi palautti mieleen varsinkin ensimmäisen synnytykseni. Istukka ei irronnut, tunsin kun verta valui koko ajan ja tärisin. Ja se vatsan painelu, kipu säteili selkärankaa pitkin. Lopulta humautetiin istukka irroitettiin. Toisessa synnytyksessä sama toistui, mutta istukka saatiin irti lopulta ilman kaavitaan. Kolmannessa osattiin ennakoida ja sain riittävät tropit etukäteen. Minullakin synnytykset muuten helppoja ja ilman kipulääkettä olen selvinnyt. Tästä kaikesta on aikaa yli 10 vuotta ja lapsetkin ja isoja. Onnittelut pikkuisesta ja nauti vauva-ajasta täysillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveri, kiva kuulla :) En ollut tietoinen että näin voi käydä ennen kun osui kohdalle. Oliko sinun synnytykset käynnistynyt ihan luonnostaan ja olivatko täysaikaisia, jos saan udella. Itseäni mietitytti se että johtuiko tämä istukka episoodi siitä että synnytys käynnistettiin vähän etuajassa, että istukka ei ollut vielä valmis irtoamaan. Saitko koskaan mitään järkevää selitystä miksi näin kävi??
      Eihän sitä ikävää synnytystä muistakaan enään kun vauva on niin ihana :)

      Poista
    2. Kaikki synnytykset itsestään käynnistyneitä. Ensimmäinen oli täysiaikainen, synnytys nopea ja lähes kivuton. Poika syntyi vain tunnin päästä kun saavuttiin sairaalaan. Seuraava lapsi päätti syntyä viikolla 33, joten täysin ennenaikainen. Synnytys jälleen todella nopea. Mitään varsinaista selitystä istukan irtoamattomuudesta en ole koskaan saanut, näin vain voi tapahtua. Koska supistukset minulla melko heikkoja ja loppuvat liian aikaisin niin istukka ei irtoa (kätilö selvitti). Kolmannella kerralla sain heti oksitosiinitipan ja taisi olla jotain muutakin lääkettä ja sen avulla ilmeisesti vältyttiin samalta "ongelmalta". Ensimmäisen synnytyksen jälkeen kätilö lohdutti minua sanomalla, että 100 vuotta sitten olisit vuotanut todennäköisesti kuiviin synnytyksessä, istukan jääminen irtoamatta on ollut yksi merkittävä syy synnyttäjien kuolemiin ennenaikaan ja on varmaan vieläkin joissain kehitysmaissa. Onneksi eletään nykyaikaa!

      Poista
    3. Onneksi eletään nykypäivää! Saattaakohan syy olla nopeissa synnytyksissä ja heikoissa supistuksissa. Mene ja tiedä, mutta onneksi tämä ei sattunut keskimmäisen syntyessä kotona.

      Poista
  5. Hui, olipa kertomus. Itsellä ensimmäinen synnytys oli haastavampi, toinen niin helppo. Koskaan ei tiedä miten käy ja tulee menemään kun synnyttämään lähtee. Onneksi useimmiten kuitenkin hyvin. Ihanaa vauva-arkea meille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kamalaa aikaa tämä on ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...