Lisa 8kk




















.


Mitä kuuluu 8kk ikäiselle Lisalle? Hyvää kuuluu, vauva kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Hän oli mittauksissa 71cm pitkä ja 9,5kg. Neuvolan täti kirjoitti vihkoon että "topakka neiti", se kuvaa Lisaa hyvin. Lisa konttaa kovaa vauhtia, pääsee itse istumaan ja seisoo polvillaan tukeavasten. Muutaman kerran hän on noussut ihan suorille jaloille seisomaan. Hänen kiinnostuksen kohteet ovat kissojen ruokakuppi, (8kk lääkärintarkastuksessa kehui että pinsettiote läytyy jo, no kissanrualla hän on harjoitellut) puukori ja polttopuiden järsintä, kaukosäädin ja imuri. Isompien sisarusten pienenpienet legot kiinnostaa myös, ja niiden kanssa saakin olla hirmu varovainen.
Lisa on tosi hyvä syömään, hän syö kaikkea ja helposti myös ruokaa jotka sisältää isompia palasia. Itku tulee yleensä kun ruoka loppuu. Hän nousee syöttötuolissa seisomaan ja huutaa aina kun otat lusikan pois suusta ottaakseen lisää ruokaa siihen. Ruokaa pitää saada vauhdilla. Jogurtti ja rahkakin ollaan otettu mukaan ruokavalioon ja hyvin on vatsa sen kestänyt. Lisalla on tullut 4 hammasta ja 5. sekä 6. on puhkeamassa.
Neljä viikkoa sitten alkanut unikoulu alkaa tuottaa tulosta. Lisa nukkuu edelleen huonosti, ja herää monta kertaa yössä mutta hän osaa nyt rauhottua ja nukahtaa itsekseen udestaan. Toisinaan pitää silittää selästä että uni tulee takaisin mutta omasta sängystä hän ei enään pääse yöllä pois. Jos tuntuu että ei millään nukahda vaikka silittelee, hän saa maitoa tuttipullosta jonka jälkeen hän varmuudella nukahtaa. Ne monen tunnin yökukkumiset ovat siis loppuneet.
En ole imettänyt Lisa nyt viiteen päivään. Sen lopettaminen kävi vähän huomaamatta. Kun hän alkoi saada maitoa pullosta öisin imettämisen sijaan, ei hän oikein päivälläkään jaksanut keskittyä rintamaitoon. Aamuimettämisetkin jäi pikkuhiljaa pois ja kun viimeisen kerran yritin imettää sain Lisalta ihan hölmistyneen katseen. No hyvä näin, Iriksen imetys loppui jo 4kk iässä ja Eliaksen puolivuotiaana, tälläkertaa onnistui kuitenkin yli 8kk!
Liisa pitää kyllä huolen siitä että hänenkin mielipiteensä tulee kuulluksi kaiken muun hälinän joukossa. Hän seisoo sohvaa vasten ja komentaa meitä kovaan äneen toinen käsi pystyssä, selvästi yrittää saada meidät muut ojennukseen. Lisa on kyllä aika iloinen veijari, kutiaa helposti ja nauraa kun hänen suutaan yrittää pestä ruokailun jälkeen. Hän vihtyy lattialla hyvin leikkien isompien kanssa, ja varsinkin Eliaksesta on iso apu Lisan hoidossa. Hän voi jo vahtia vauvaa kun käyn vessassa tai leikittää häntä kun teen ruokaa. Lisa nukkuu kahdet päikkärit, noin kaksi tuntia kerrallaan. Ja kun hän sitten herää ja näkee sisarustensa naamat hän hymyilee niin leveästi ja lämpimästi. ♥

5 kommenttia

  1. ♥ ihana, ihana Lisa♥ Katso noita pikku ranteita, kun on "kuminauhat" painaneet♥ Ihan hirveä vauvakaipuu♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hän niin ihana, kunhan oppisi vielä yöt nukkumaan. Minullakin on vauvan kaipuu, tämä minun vauva kasvaa liian nopeasti eikä suunnitelmissa ole enään lisää..

      Poista
  2. Oi kun hänkin on jo iso! Aika menee nyt jotenkin tosi nopeasti, vastahan tämäkin tyttönen syntyi. Tai siltä se tuntuu näin ulkopuolisen silmin :-)
    On ihanaa aina jos lapsi syö hyvin! Meillä on kaikki olleet enemmän tai vähemmän huonoja syömään, ja se on äidille jotenkin tosi tuskastuttavaa. Kun ihan jokainen solu kehossa on sitä mieltä, että suunnilleen tärkein tehtävä maailmassa olisi ruokkia nuo lapset. Ja kun ne ei vaan syö... Se menee kyllä vähän kausittain, mutta juuri nyt on taas nuorimmaisella meneillään joku superpaasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveen nopeasti menee aika, ei pysty käsittää!! Meidän kaikki muksut on kyllä syönyt hyvin, ikinä ei oo tarvinu sen kanssa taistella. Yöt onkin sitten ollut tän neidin kanssa yhtä taistelua, nyt tuntuu vähän helpottavan yökukkumiset. Ainahan näillä ipanoilla on joku kausi meneillään.. Ja kyllä etenee teidänkin taloprojekti vauhdilla näin ulkopuolisen silmin :)

      Poista
  3. Kiva blogi! :) liityin lukijaksi. Jos kiinnostaa lukea meidän perhe-elämästä (tyttö 6/2014 ja toista lasta odotetaan syntyväksi syyskuussa) niin blogini löytyy
    täältä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...