synttäri ylläri

















Minulla oli viikonloppuna synttärit. Ei ollut tarkoitus viettää niitä mitenkään, ehkä sitten ensi vuonna kun tulee 30 täyteen :)  Mies sanoi että mummi ja vaari on tulossa käymään jos vaikka kahvit keittäis. Mummi ja vaari tosin tuli mutta ei kahville vaan lapsenvahdiksi!! Mies käski pakata laukun ja ottaa mukaan ulkoiluvaatteet, uikkarit, sali kamat, vähän hienommat kuteet ja yökkärin. Tajusin että oltaisiin yötä pois kotoo.

Insta seuraajat tietävätkin jo että lähdettiin Haikon Kartanoon viettämään kahdenkeskeistä aikaa. Ehkä ihanin synttärilahja ikinä. Parhaimmat yöunet pitkään aikaan, rentouttava kylpylä, ihana illallinen ja mahtavaa seuraa. Mun mies ei ole sellainen jolta voisin odottaa tällaisen yllärin järkkäämistä. Sen takia se olikin erityisen mukavaa.
Kulunut syksy ja talvi on tuntunut todella vaikealta. Riitaa on syntynyt ihan turhista asioista. Monta yötä on valvottu ja mietitty kannattaako meidän enään jatkaa yhdessä. Huonosti nukkuvan vauvan ja väsymyksen, kurahousujen ja makaroonilaatikoiden lomassa se tärkein oli unohtunut, nimittäin parisuhde. Vaikeuksien kautta voittoon, vai miten se meni... me ollaan kuitenkin päätetty lopettaa meidän 9 vuotta kestänyt seurustelu  ;) 

3 kommenttia

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...