Ensikertalaiset Tampereella




Sokos Hotelli Torni Tampere








Tiitiäisen satupuisto


 Finnlaysonin piippu

 Koriamäkeen 














Särkänniemen hauskin laite oli hyppivä AngryBirds karuselli


Nyt oli kesälomailut loppu meidän osalta. Ja myös kamerani oli sitä mieltä että alkaa jo riittä, sillä hän lopetti toimintansa Tampereella. Nyt joudutte katsomaan pokkarilla otettuja kuvia. (uusi kamera on jo laitettu tilaukseen)
Viimeinen kesälomareissu tehtiin siis Tampereelle, ja tietenkin Särkänniemeen. Lasten kanssa ei olle siellä koskkaan käyty ja itsekkin viimeksi teini-ikäisenä. Ajateltiin tutustua hieman myös kaupunkiin ja oltiin yksi yö hotellissa. Ajatuksena oli viettää rentouttava yö hotellissa, mutta kaikki voi kuvitella minkälaista säätämistä tuon meidän kolmikon kanssa reissaaminen on. Ihan käsittämätöntä miten paljon tavaraa mukamas tarvitaan mukaan yhdeksi yöksi, vaipat, korvikkeet, vaihtovaatteiden vaihtovaatteet, arvaamattoman sään takia lyhyttä ja pitkää hihaa, sateen kestävää vaatetta, monet kenkäparit plus kaikki muu. Siinä on parisuhde koetuksella kun tehdään lähtöä..

Hotelli oli upea, 88 matriä ja 25 kerrosta korkea Sokos Hotel Torni Tampere. Hotelli on vajaa vuoden vanha ja sijainniltaan loistava huvipuistovierailua ajatellen, ihan rautatieaseman vastapäätä ja hotellin ulko-ovelta lähti linja-auto Särkänniemeen. Hotelli oli upea ja meidän huone, 10. kerroksessa oli tosi makee. Isosta ikkunasta oli hyvä näköala Tampereen ylitse ja rautatieasemalle, josta lapset, erityisesti Lisa tykkäsi katsella saapuvia ja lähteviä junia. Telkkaria ei tarvinnut kertaakaan avata, vaikka sieltä olisi lastenkanava näkynyt. Lasten nukahdettua äiti pääsi hetkeksi rentoutumaan kylpyhuoneen ammeseen. Hotelli oli lapsiystävällinen, oli Onni Orava jakamassa tikkareita ja vastaanotosta muksut sai pienet lelut mukaan, plussaa siitä että huoneessa oli potta. Sitä ei ole muissa hotelleissa ollut. Mutta olisihan siellä viihtynyt ihan loistavasti kahdestaankin miehen knssa :)

Käytiin syömässä hauskassa fiftari tyylisessä hampurilaismestassa Finnlaysonin alueella. Lapset oli haltioissaan kun hamppari tarjoiltiin pahvisesta autosta. Tämän jälkeen kello oli jo niin paljon että kaikki kaupat jossa olisin halunut käydä oli jo  kiinni. Eli ensi kerralla sitten Design boulevardille, Dom Domiin tai Kerään.
Tehtiin iltakävely kaupungissa ja käveltiin Näsinpuistoon. Matkalla käveltiin Tallipihan ohi joka näytti tosi söpöltä, mutta sekin oli jo kiinni kun kuuden jälkeen siitä ohi mentiin. Siellä Näsinpuistossa, Särkänniemen vastapäätä oli ihana Tiitiäisen satupuisto. Suosittelen käyntiä siellä. Yksi asia joka jäi lapsille mieleen koko matkasta oli puistossa olleet pienen pienet veistokset. Niitä oli kiva bongata kivien ja kantojen koloista. Minulle jäi Tampereesta tosi positiivinen fiilis, vanhat tiiliset teollisuusrakennukset luo niin erillaisen miljöön kun mihin olen täällä meillä Porvoossa tottunut, kun tääläl on vaan vanhoja puutaloja.

Hyvän aamupalan jälkeen pakattiin kamat kasaan ja lähdettiin Särkänniemeä päin. Jätettiin auto parkkihalli Hämppiin. 10 e pysäköinnin hintaan kuului bussikuljetus Särkänniemeen, Mutta kun oltiin lähdössa huvipuistosta illalla pois oli vastassa ihan järkyttävän pitkä bussijono ja arvioitiin että päästään nopeammin auton luo jos kävellään se reilu 3km. 8 tuntia oltiin huviteltu ja kaikki oli aika väsyneitä, Elias ja Iris istui Lisan vaunuissa ja Lisa kulki sylissä. Tässä vaiheessa tarvittiin jo vähän reipasta mieltä :) Kun viimein saavuttiin pysäköintihalliin oli vielä pitkä jono hissiin joka vei alas halliin. Ensi kerralla keksitään jokin toinen pysäköinti ratkaisu.

Meille sattui sen verran hyvä sää että Särkänniemessä oli aika lailla ihmisiä. Pahimmillaan jonotettiin yhteen lasten vuoristorataan 45min. Eli kovinkaan monessa laitteessa ei käyty. Ja yksi päivä onkin vähän liian lyhyt aika jos haluaa kaiken kokea. Delfiineitä käytiin tietenkin katsomassa ja kyllä oli lasten ilmeet näkemisen arvoisia kun delfiinit tekivät ensimmäiset hypyt.

Särkänniemen yhteysessä ollut Koiramäki yllätti positiivisesti. Siellä me vietettiin melkein koko päivä. Talot oli ihanasti rakennettu, kaikki yksityiskohdat oli kohdallaan ja puiston söpöjä eläimiä sai silittää. Siellä oli teatteri esityksiä ja lapset tykkäsi erityisesti pienestä lautasta jota sai itse vetää lammen toiselle rannalle. Vampyyri Kreivin linna oli myös jännä. Me syötiin lounas Koiramäessä, ei tarvinnut jonottaa ja viihtyisässä kahvilassa oli hyvin tilaa. Ruokana oli kalakeittoa, mukavaa vaihtelua ainaisille makkaraperunoille. Hintakin oli mielestäni kohtuullinen, 4.50e lasten annos ja 5,5 aikuisten. Suosittelen siis ottamaan Särkänniemeen elämysrannekkeen jolla pääsee sitten käymään Koiramäessäkin. Kaikesta huolimatta meillä oli oikein kivaa ja joudutaan varmasti lähtemään esni kesänä uudestaan :)



Ei kommentteja

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...